lauantai 18. tammikuuta 2014

Nelson Garden kauppareissulla

Ensimmäiset ihanasti rapisevat siemenpussit hankittu tänään kauppareissulla!


Omat esikasvatusprojektini ovat kaatuneet mahdottomuuteensa: olen unohtanut kastella, lapset ovat käyneet kaivamassa juurakot ylös mullasta ja tehneet turvebriketeistä hakkelusta; aikani ja huomioni ei ole yksinkertaisesti riittäneet näinkään mielenkiintoiseen juttuun muun arkitohinan ohella. Jotkut yritykset ovat päätyneet onnekkaasti: muutama onneton zinnia ja yksi valkoinen daalia, jonka kasvitauti lopulta söi. Niinpä olen tyytynyt ostamaan haluamani lajikkeet astiataimina. Olenkin eräänlainen wannabe-puutarhuri, innoissani monesta puutarhaan liittyvästä, toteutuksen kanssa on vähän niin ja näin. Teen asioita pihalla hetken mielijohteesta. Aloitan jonkun projektin, joka saattakin jäädä ajan tai mielenkiinnon puutteen tai paremman tekemisen vuoksi kesken pitkäksi aikaa. Vaikka piha-askareissa olen lyhytjänteinen, kärsimätön ja usein laiska, pihan laittaminen ei näytä lakkaavan lopullisesti kiinnostamasta minua. En suhtaudu siihen vakavasti, en kunnianhimoisesti, mutta intohimoisesti kyllä. Rakastan kukkia, kauniita istutuksia ja pihoja, ja edellä mainittujen valokuvaamista. Pihan laittaminen on minulle kuin yksi pitkä, koskaan päättymätön leikki, jossa kaikki kokeilut, vähemmän järkevät liikkeet ja virheet ovat sallittu.
 
Siemenvalikoiman tutkaileminen Prismassa sai siis hyviä tunnelmia liikkeelle, vaikka päädyin ostamaan lopulta vain kaksi pussia Pioniunikon "Black peony" siemeniä. Ei tarvitse esikasvattaa, ja aikaisemmasta kokemuksesta tiedän, että onnistuvat helposti. Värin takia valitsin. Inspiroiduin ostamaan myös tummanvioletin hortensian (kuvassa väri vaaleampi ylivalottumisen vuoksi)! Tämän kun saisi pidettyä hengissä mahdollisimman pitkään. Onko vinkkejä?
 


 
 
 

1 kommentti:

  1. Pioniunikko on minun uusi ihastukseni, jota ajattelin kokeilla tänä kesänä. "Black peony" näyttää niin houkuttelevalta! Kiva kuulla ettei se tarvitse esikasvatusta vaan ehtii kukkia myös suorakylvönä.

    VastaaPoista