tiistai 17. syyskuuta 2013

Syysaskareita

On ollut mukava huomata, että pihan projekteja on voinut viedä eteenpäin syksyn aikana, tavallisen arjen keskellä. Kannatti siis vain olla ja nauttia kesästä. Perennapenkkejä on hyvin voinut askarrella nyt syksylläkin. Asiat tosin etenevät aika hitaasti, sen verran tiivistä on arki. Mieheni on saanut viimein kaivettua perennapenkkien rajaukset maahan ja olen lopputulokseen tyytyväinen. Kirkkaassa auringonpaisteessa käsittely näyttää aika vaalealta. Jos ehdin, voisin käsitellä näkyvät osat vielä kertaalleen.
 


 
Samalla toinen (alla oleva kuva) penkeistä laajeni ja sain lisää istutustilaa. Seuraava askel on täyttää tyhjät alueet mullalla, täytemaata tarvitaan. Sitten perennojen siirtäminen ruusupenkistä "säilytyksestä" uuteen istutustilaan ja tyhjiin kohtiin. Jätän tilaa myös ensi kesän hankinnoille. Ja tulppaanin sipuleita on tullut taas hankittua lisää, niitäkin ajattelin upottaa tähän penkkiin.
 
 
"Keittiöpuutarha" sai myös rajaukset ja nyt nurmi pysynee poissa. Viimeistelytöitä riittää!


Kalevassa oli 14.9. hyviä vinkkejä puutarhan syyshuoltoon. Tiivistettynä:
- Syyslannoitteet ja kalkitseminen (olen laittanut lannoitteet jo elokuun lopulla), kalkitseminen olisi tarpeen.
- Puiden suojaus hyvissä ajoin, syyskuun loppuun mennessä.
- Nurmikolle voisi antaa ilmaa iskemällä siihen pieniä kuoppia rautakangella noin viiden metrin välein.
- Monivuotisten perennojen katkaisua suositeltiin -en tiedä pitäisikö ne kuitenkin jättää suojaamaan ja luomulannoitteeksi.
- Pensaiden hennot uudet versot suositeltiin katkaistavaksi, siten että jäljelle jää vain yksi kolmasosa (mutta huomioon tulee ottaa kasvilaji ja -lajike).
- Runkopuiden juurivesat tulisi leikata (ja näitähän meidän omenapuilla riittää).