sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Niin tuli minustakin laatikkoviljelijä

 
Itse tehdyt viljelylaatikot käsittelin Tikkurilan Valtti Puuöljy Akvalla, joka sävytettiin harmaaksi.

 
En ehtinyt kylvämään siemeniä, saati esikasvattamaan niitä, joten ostin valmiina salaatteja ja yrttejä ja istutin ne toiseen laatikkoon. Lisäksi laitoin siihen viime vuodelta säästyneen ruohosipulin ja ystävältäni saadun lipstikan.
 
 
Tarkalleen ottaen laatikossa on lipstikkaa, ruohosipulia, persiljaa, basilikaa, pehtoorin salaattia, viinisuolaheinää, punaista salanovaa ja tammenlehtisalaattia.



 
Punainen salanova (vasemmalla) on saalateista mieluisin. Kauniit värit ja hyvä rakenne.

 
Toiseen laatikkoon kylvin siemeniä siinä toivossa että sato ehtisi tälle kesälle: villirucolaa, rucolaa, tilliä ja persiljaa. Laatikoiden ympärille rakennan pienen keittiöpuutarhan. Aidan vieressä kasvava karviaispensas (Lepaan punainen, istutettu 2012) saa seurakseen ainakin toisen. Katetta poluiksi, nurmikon rajausta. Keittiöpuutarha on yksi pieni projekti tälle kesälle.

 
Olen innoissani laatikkoviljelmästäni: yrttejä ja salaatteja on helposti saatavilla omasta pihasta esimerkiksi hampurilaisten täytteeksi ja tsatsikin valmistukseen.


5 kommenttia:

  1. Todella kauniit laatikot!
    Keittiöpuutarha on puutarhan paras juttu =)

    VastaaPoista
  2. Ihana uusi piha/puutarha blogi! Seurailen täältä 6 vyöhykkeeltä mitä touhuilet :) itsellä haaveena omenapuut ja uskallankohan sanoa ääneen... kirsikka... siispä mielenkiinnolla katselen mitä 5 vyöhykkeellä saadaan menestymään, ensi keväänä yrittämään sitten täälläkin!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Karolina! Armas mieheni on luvannut tehdä niitä lisää, kun näki kuinka onnelliseksi niistä tulin. Haluaisin suorakaiteen muotoisen laatikon leikkimökin seinustalle johon esim. niitä metsämansikoita joita sinulla on kasvihuoneen seinustalla -niin ihana idea! :) Ja sitten toinen laatikko, johon heiniä ihan vain silmäniloksi. Kesä saa inspiraation pursuilemaan valtoimenaan...
    Erika Barsk, kiitos, tervetuloa seurailemaan. Meillä on kaksi koristeomenapuuta, Malus "Peräpohjola" (joka kukkii tuossa blogin vasemmassa reunassa profiilin alla) jonka pitäisi menestyä VI vyöhykkeelläkin. Kirsikasta en tiedä, mutta yksi kaunis kukkiva puu on Pilvikirsikka, joka menestyy myöskin VI-vyöhykkeellä.

    VastaaPoista
  4. Kaunista! Pionikuvat ovat kai viime vuodelta :)Oi kun itsekin jaksaisi innostua, minulle riittää nyt tuo laaja kasvimaani ja muutama kukkapenkki ja -ruukku, onhan meillä tässä luonnonkauneutta äärettömiin muuten katsella ja nyt juuri syreenien kuohuva violetti kaikkialla...

    VastaaPoista
  5. Kiitos Pirkko! Pionikuvat ovat viime vuodelta. Teillä Pirkko on huikea miljöö, luonnonkauneutta joka suuntaan, ei tarvita krumeluureja. Täällä kaupunkiympäristössä täytyy sitä luontoyhteyttä vaalia eri tavoin, pienelle pihalle kyhätä kaunetta ja kosketusta luontoon. Minulle pihan laittaminen on iloa, mindfulnessia, voimavara.

    VastaaPoista